Aamulla satoikin vettä aika railakkaasti, joten aamu-uinti jäi välistä. Leiri kasattiin ja suunnattiin Maranelloon Ferrarimuseoon. Dolomiittien vuoristo on kyllä mahtava ja sitä voi autostakin ihastella ihan hyvän tovin. Ei viitsitty edes yrittää kuvata, kun ei autoata otetuista kuvista saa lähellekään oikeaa vaikutelmaa. Keskityttiin hetkeen.
Päivä hyörittiin ja pyörittiin käytännössä Modenan ympärillä tekemättä sen ihmeellisempiä, lähinnä seuraavaa kohdetta suunnitellen. Lopulta päätettiin hurauttaa leirintäalueelle La Speziaan. Varmistettiin ensin, että paikka on kuitenkin auki kun sinne saavutaan.
Oltiin perillä illalla kymmenen tienoilla ja viriteltiin aamulla kiireellä pakattu pyykkinaru. Väsyttävän päivän jälkeen tutustuttiin vielä hieman leirintäalueeseen ja samalla sen omaan anniskeluravintolaan. Nyt kun on päästy meren rannikolle, aletaan päästä kunnolla myös loman makuun. Täällä ollaan nyt jo useampi yö.
Kyllä nyt alkaa jo tuntua jotenkin kotoisalta, vaikka Italiassa asumisesta on kulunut jo 10 vuotta ja oleskelu on täysin erilaista kuin viimeksi. Vähän harmittaa kun kielitaito on aika ruosteessa…